12.5.2010

Kuulumisten päivittäminen on jäänyt kaiken kiireen keskellä vähänlaiseksi. On ollut ilon ja surun hetkiä, toivottavasti huonot uutiset alkaisivat jo loppua. Vimma kasvaa ja kehittyy, samoin omat kasvatit. Pentuja kun ovat, on ne monenlaisia kolttosia keksineet. Ilo kuulla kasvateista, että omistajat ovat innostuneet pentukursseille niin toko kuin agility puolella. Kaikki alkavatkin olla pentuluokka iässä, ja joihinkin näyttelyihin olemme ilmoittautuneet. Agilitypuolella olen Napun ja Äksyn kanssa käynyt normaaleissa viikkotreeneissä ja ulkopuolisten kouluttajien valmennuksissa. Seurassamme on niitä ollut tosi mukavasti tämän kevään aikana. Ainoastaan juoksut ovat rajoittaneet osallistumista. Viime viikonloppuna olin Äksyn kanssa Janita Leinosen koulutuksessa, joka pisti taasen miettimään omaa liikkumisen tärkeyttä radalla. Ja pitäisi muistaa luottaa koiraan -Äksyynkin- että kyllä se osaa ja tulee kun vaan itse liikkuu reippaasti eikä jää liikaa varmistelemaan!

This entry was posted on 12.5.2010, in 2010. Bookmark the permalink.