Archives

10.12. Surullisia uutisia

Äksyn ainokainen poika syntyi 4.12. ja valitettavasti jouduimme nukuttamaan pennun seuraavana päivänä. Pennulla oli kitalakihalkio. Näin murheellisesti päättyi pitkään suunniteltu ja odotettu pentue.

This entry was posted on 4.6.2009, in 2008.

15.11. Agility, Varkaus

Napun kanssa suunnattiin kohti Varkautta lauantai aamuna. Ensimmäisellä radalla meni kaikki kerrassaan loistavasti, ja saimme 0-tuloksen! Se olikin ensimmäinen virheetön ratamme virallisissa kisoissa, ja sijoituimme toiseksi. Toisella radalla Nappu kärsi minun ohjaus- virheestä, ja yksi aita hypättiin väärään suuntaan. Tältä radalta siis hylky.

A-kisa 2.sija, aika 46,19 0-tulos
B-kisa hylätty

This entry was posted on 4.6.2009, in 2008.

7.10. Uusi valio

Vihdoinkin postissa tuli vahvistus Äksyn valioitumisesta. Äksy on nyt sitten virallisesti Eestin muotovalio! Pitihän tuon ison ruusukkeen kanssa poseeratakin 🙂

This entry was posted on 4.6.2009, in 2008.

4.10. Astutuspuuhia

Äksy astutettiin lauantaina 4.10. Uroksena ”Tanskan prinssi” Kenny, Zalazar Special Agent K9. Jos puuhat tuottivat tulosta, on pikku-cairneja odotettavissa joulukuun alkupuolella.

This entry was posted on 4.6.2009, in 2008.

29.9. Möllikisat, Laukaa

Napun kanssa suunnattiin kentälle kokeilemaan, miten radat sujuu möllikisoissa. Ensimmäinen rata oli ihan sopiva näin aloittelijoille, kaikki meni LÄHES täydellisesti. Yksi harmillinen riman pudotus tuli, josta siis 5 virhepistettä. Toinen rata olikin sitten vaikeampi –liian vaikea meille– ja hylätty tuli. Ei se mitään, Napulla oli taas hauskaa ja aina sitä ohjaajakin uutta oppii…

This entry was posted on 4.6.2009, in 2008.

6.9. Lagedi, Eesti

Äksy kävi hakemassa Virosta kolmannen sertinsä. Tuomarina oli Slovenialainen Miroslav Zidar. Kovin ollaan onnellisia ja ylpeitä pikku-koirastamme 🙂

Äksy oli myös rop, ja ryhmäkehässä oli vielä 7 parhaan joukossa, ennen kuin käteltiin ulos.

Arvostelu: Compact, a bit long in body. Perfect coat. Very typical head. Good topline. Correct tail set. Good front. Free moving. Correct bite.

This entry was posted on 4.6.2009, in 2008.

30.8. Terri-eri

Hemi käväisi terri-erissä, arvosteluksi tuli EH3. Tuomarina oli ruotsalainen Catharina Hasselgren.

This entry was posted on 4.6.2009, in 2008.

28.8. Möllikisat, Laukaa

Hullu harrastus tämä agility… Vettä tuli taas kaatamalla, ja pakko oli päästä kisaamaan. Kannustavaa se on, kun saa radan suoritettua. Tai vaikka hylätty tulisi, niin voi siitäkin olla tyytyväinen, jos koiran kanssa on yhteistyö toiminut!

Tässäpä tulokset:
Nappu –möllirata– 32.84, virheitä 5, ei sijoitusta
Äksy –möllirata– 30.68, virheitä 0, sijoitus 2.
Nappu –kilpailevien rata– hylätty
Äksy –kilpailevien rata– virheitä 5, ei sijoitusta

Todellakin oli Äksyn ilta! Se meni loistavasti. Nappu kävi ihan ylikierroksilla toisella radalla, nauratti lähinnä sen pörinät. Koira joka ei haluaisi vesisateella lenkille, niin agilityä voi harrastaa kuin ”uitettu koira” 😀

This entry was posted on 4.6.2009, in 2008.

17.8. Heinolan näyttely

Haettiin H Heinolasta… Äksy siis sai ensimmäisen H:n, kuten myös tyttärensä Hilda. Hemille arvosteluksi EH. Tuomarina Pirjo Hjelm.

This entry was posted on 4.6.2009, in 2008.